R42 nuuska ja parhaat vaihtoehdot sen tilalle

R42 nuuska

R42 nuuska on noussut kovaksi kilpailijaksi suomalaisten nuuskaajien keskuudessa. Se on levinnyt tunnettujen ja vahvojen nuuskien rinnalle, kuten Odens ja Ettan. R42 on keskittynyt olemaan valkoinen, kuivahko ja poraava nuuska.

Mutta millainen nuuska r42 todellisuudessa on ja onko sille olemassa mitään korvaavaa tai terveellisempää vaihtoehtoa? 

R42 nuuskamerkillä on pitkä historia

R42 on korkean nikotiinipitoisuuden omaavaa nuuskaa, jonka takana on yritys nimeltään Swedish Match. Yrityksen juuret ovat osa kahta eri ruotsalaista yritystä:

Svenska Tobaksmonopolet on Ruotsin  valtion omistama ja vuonna 1915 perustama tupakkamonopoli. Toinen taustalla vaikuttava yritys on Ivar Kreugerin vuonna 1917 perustama tulitikkutehdas nimeltään Svenska Tändsticks Aktiebolaget (STAB)

Swedish Match oli pitkään suurimmaksi osaksi Volvon omistuksessa, mutta sen omistus kasvoi täysimittaiseksi, kun se osti vuonna 1994 loputkin yhtiön osakkeista. Tukholman pörssiin Swedish Match listattiin vuonna 1996.

Yritys on skandinaavisen nuuskamarkkinan markkinajohtaja ja on päässyt nousemaan vahvaan asemaan myös Yhdysvaltojen markkinoilla. Yhtiöllä siis selvästikin pyyhkii hyvin tänä päivänäkin, vaikka kansanterveyttä sen ei voida sanoa parantaneen.

R42 nuuskan ominaisuudet

R42 on nuuska, joka omaa todella vahvan nikotiinipitoisuuden valkoiseen tupakkanuuskapussiin käärittynä.

Sen alhainen kosteus sekä korkea nikotiinipitoisuus aiheuttaa intensiivisen ja nihkeän tunteen huulten alle, jolloin onkalon muodostuminen limakalvoille on vain ajan kysymys.

Jopa tavallinen nuuskan käyttäjä voi saada nuuskasta epämiellyttävän voimakkaan porauksen tunteen sekä jopa verisen maun limakalvoille, sillä nuuska on haitallista suun terveydelle.

Yksi R42 nuuskakiekko sisältää kaksikymmentä pussia, joista jokainen painaa 0,77 g.

Tätä nuuskaa ei todellakaan kannata käyttää ensikokeiluna, sillä se voi aiheuttaa huonon olon ja jopa nikotiinimyrkytyksen. Kokeneet nuuskaajat eivät kuitenkaan valitettavasti tunne porausta yhtä voimakkaasti. 

Toleranssi nuuskiin kasvaa nopeasti ja tämän jälkeen sitä on saatava lisää.

Kyseessä on halvimmasta päästä oleva nuuskamerkki, joten siitä on tullut varsin suosittua myös opiskelijoiden keskuudessa. Osa käyttäjäkunnasta on valitettavasti alaikäisiä.

Paljonko R42 nuuska sisältää nikotiinia?

R42 on vahva nuuska, vaikkei tosin vahvin.

Nuuska on vahvuudeltaan useimmiten 26 mg, kun taas vahvimmissa nuuskissa voi nikotiinia olla jopa yli 40 mg

R42 sisältää kuitenkin yli viisi kertaa enemmän nikotiinia, mitä nikotiinipusseissa.

R42 nuuskan pH-arvo komeilee myös todella korkealla ja se aiheuttaa joka kerta pientä ikenen rikkoutumista, jolloin nikotiini imeytyy tehokkaammin ja “porauksen tunne” tuntuu voimakkaampana.

Kokeile näitä nikotiinipusseja R42 nuuskan sijaan

Paitsi, että R42 nuuska nikotiinipitoisuus on korkea, sisältää se valitettavasti myös tupakan tuomia haittoja.

Moni on etsinyt nuuskalle korvaajaa ja asiakaskokemusten mukaan käypiä vaihtoehtoja on löytynyt.

Jos kaipaat voimakasta nuuskan porauksen tunnetta, kokeile näitä hyväksi todettuja vaihtoehtoja R42 nuuskalle:

4.90
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
Lisää ostoskoriin
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
Lisää ostoskoriin
4.90
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
Lisää ostoskoriin

R42 Cool Mint White Super Strong

R42 Cool Mint White Super Strong vastaan Grant ice cool

R42 Cool Mint White Super Strong on yksi “raikkaimmista”, suosituimmista sekä vahvimmista brändin tarjoamista nuuskista.

Makunsa avulla se esittelee tarjoavansa raikkaan tunteen, mutta valitettavasti tupakka huulessa ei voi kieltää totuutta, että loppupeleissä olo ja haju on kaikkea muuta kuin raikas.

Pussi valuttaa hieman ikävästi, mutta poraus tottakai tuntuu vahvalta valtavan nikotiinimääränsä vuoksi.

Puolestaan Grant – Ice Cool nikotiinipussit antavat samankaltaista jäistä fiilistä, kuin Mynthonia söisi. Jääpora kairautuu myös ylähuuleen 4 mg nikotiinin ansiosta, mutta vahingoittamatta verisuonia yhtä tehokkaasti.

Tämän lisäksi Grantin versio ei aiheuta pahaa tupakkanuuskan hajua tai värjää hampaita. Ehdoton vaihtoehto siis nuuskalle!

R42 Super Strong White

R42 super strong vs Kurwa Fatality grape mint

R42 Super Strong White kokemukset ovat vaihtelevia. Paatuneelle nuuskan käyttäjälle on kokemus vahva nikotiinimäärä yhdistettynä pistelevään poltteluun.

Tätä tunnetta monet nuuskan käyttäjät haluavat ja tätä voimakasta fiilistä ovat myös nikotiinipussien valmistajat yrittäneet tehtailla. Onkin olemassa loistava vaihtoehto kyseiseen nuuskaan tykästyneille.

Fatality – Brutal Energy antaa voimakkaamman porauksen tunteen ylähuulessa, mitä täysin tavallinen nikotiinipussi ei anna tehokkaimmin. Vaikka nikotiinin määrä on huomattavasti alhaisempi, saa tuntumasta vauhdikkaan. Lisäksi nikotiini imeytyy nopeammin.

Fatality-sarja on kehitetty nimenomaisesti porauksen tunnetta sekä nikotiinin nopeampaa imeytymistä kaipaavalle lopettajalle, joka ei ole valmis luopumaan nuuskan antamasta tunteesta.

Testaa suosittuja nikotiinipusseja!

R42 Polar Ice

Tämä Polar Ice maku on jäisen hyytävä ripauksella tietysti perinteistä tupakkanuuskan tunkkaista makua. Kiekko ei ole brändin suosituin nuuska, mutta mintun maku tykästyttää ainakin suomalaiset.

Koska nuuska maistuu suoraan sanottuna pahalle, halutaan makua tietysti peittää ja hengityksen hajua “selventää” mahdollisimman raikkailla vaihtoehdoilla.

Mintun makuisiin nuuskiin on helppo tarjota vaihtoehtoja, sillä paremman maun sekä tuoksun saa jo, kun saa jätettyä tuhoisan tupakan pois ainesosaluettelosta.

Fiksumman valinnan sekä ehdottomasti raikkaamman kokemuksen tarjoaa sen rinnalla kulkeva vaihtoehto KICK – Extra Cold. Se on täydellinen vaihtoehto nuuskasta eroon pyristelevälle ja KICK tarjoaa erittäin laadukkaita nikotiinipusseja pienessä, valkoisessa muodossa.

Raikas maku, hampaiden värjäämättömyys sekä 25 kappaleen kiekko antavat loistavan tilaisuuden kokeilla tätä valkoista nuuskaa. Testaa Kiekkotornilta.

R42 Peppermint 

R42 peppermint nuuska vs Grant mint nikotiinipussi

Piparminttu on aina ollut osa esimerkiksi Marianne-karkkien legendaarista makua. Jos kuitenkin sekoittaisit herkkukaramelliisi tupakkaa, olisiko maku mielestäsi hyvä?

Jo maalaisjärkikin kertoo, että ei. R42 Peppermint maku on suosittu maailmalla sekä edullinen nuuskavaihtoehto. R42 pussinuuska ei kuitenkaan tee hyvää hampaille, ikenille tai muutenkaan terveydelle.

Onneksi ongelmaan on kuitenkin ratkaisu, sillä nuuskasta tai tupakasta vieroittautumiseen löytyy vaihtoehtoja.

Kiekkotornin GRANT – Sweet Mint maku on kietaisu makeaa piparminttua sekä raikasta minttua. Se on mahtava pussi täynnä raikkautta sekä hyväntuoksuista hengitystä ja moni on korvannut nuuskien piparmintut tähän makeaan ihanuuteen.

R42 Green Mint

R42 greent mint vs Grant light menthol

Jopa 18 mg nikotiinia sisältävä R42 Green Mint antaa pehmeää ja mausteista tupakan makua vihermintun ja melonin vivahteilla höystettynä. Kuiva tuntuma poraa nikotiinia yhä syvemmälle verenkiertoon.

Vaikka pussit ovat hyvin huomaamattomia, haistaa tupakannuuskan käryn kuitenkin jo yllättävän kaukaa. Jos olet koukussa tähän nuuskien minttuun, on ongelmaan olemassa todella hyvä ratkaisu.

GRANT – Light Menthol painii kovassa sarjassa nikotiinipussien joukossa. 4 mg sisältävä pussi on raikkaampi versio mintusta jäljitellen yllättävän paljon R42 tarjoamaa vastaavaa tuotetta.

Jopa 27 nikotiinipussia sisältävät kiekot takaa sen, ettei pussit lopu huulesta kovimmassakaan paikassa ja tunne on yllättävän saman kaltainen nuuskan kanssa.

Säilyvyys on myös huippuluokkaa nuuskaan verrattuna, sillä sitä ei tarvitse säilyttää jääkaapissa. Voit tilata huoletta vaikka suuremmankin määrän kerralla.

R42 Super Strong

R42 Cool Mint White Super Strong vastaan Grant ice cool

R42 Super Strong sisältää jopa 26 mg nikotiinia. Vuosien nuuskahuuli saattaa hihkaista “jee!”, mutta jos asiaa miettii terveyden kannalta, kumpuaa suusta vain epätoivoinen rääkäisy.

Nämä vahvat nikotiininuuskat ovat valitettavasti äärimmäisen koukuttavia ja siksi niiden lopettaminen voi olla todella vaikeaa. Kyseisen valmisteen maku on hyvin tupakkainen ja kuiva poraten vielä syvemmälle huulen onkaloon.

Jos lopettamishalut ovat kuitenkin heränneet, niin voit kajahtaa uudestaan hurraa-huutojen saattelemana. Fatality-sarja on kiekkotornin tarjoama nikotiinipussimerkki, jonka tarkoituksena on auttaa vahvojen nuuskien käyttäjiä lopettamaan.

FATALITY – Grape Mint on yksi esimerkillinen vaihtoehto, joka antaa ehdottomasti porauksen tunnetta. Sen kirpsakka greippi lisää samankaltaista fiilistä, mutta onneksi vain pienen nikotiinimäärän saattelemana.

Kannattaa ehdottomasti lisätä tuote ostoskoriin ja kokeilla! Kiekkotornilta.

R42 Red Licorice

R42 Red Licorice vs Fumi Salty

R42 yksi erikoisimmista mauista on punaisen lakritsan makuinen nikotiinipussukka. Vaikka maku on ehkä hieman outo joillekin, ovat suomalaiset tykänneet makucombosta.

Vielä kun inhottavan nuuskan maun sekä sen haittavaikutukset terveydelle saataisiin pois, olisi kyseessä ehdottoman hyvä vaihtoehto.

Onneksi nuuskaamisen lopettaminen ei kuitenkaan todellakaan tarkoita makujen sinfonian poistumista, vaan päinvastoin! 

Kun makuaisti kohenee ja pahimmat myrkyt poistuvat elimistöstä, imeytyvät nikotiinipussien erilaiset maut yhä voimakkaammin makunystyröihin.

Lakritsin rakastajille on langennut kuin nikotiinienkeleiden keveä ylistys: FUMI – Salty tuotesarja. FUMI tarjoaa nikotiinipusseja heille, jotka pitävät lakritsan tai salmiakin mausta. Eli täydellistä suomalaisille!

Salmiakin suolaisuus ja erilaiset hedelmäiset ja makeat maut ovat täydellinen korvaaja R42 vastaavalle tuotteelle. Kannattaa siis ehdottomasti kokeilla, jos mustat namuset miellyttävät.

R42 nuuskan hinta

R42 on ollut yksi edullisimmista ja erittäin vahvoista nuuskista eli hyvä kilpailija niin sanottuihin Premium nuuskiin verrattuna. 

Sen hinnat pyörivät eri luokissa riippuen ostopaikasta, mutta kokonaisuudessaan se on edullinen nuuskavaihtoehto. Jos kuitenkin pohdimme asiaa terveyden mittarilta katsottuna, on jokainen ostos aina miinusta paitsi kukkarolle, myös terveydelle.

Nuuskan myyminen Suomessa on täysin laitonta, mutta valitettavasti nuuskabisnes kukoistaa pimeillä markkinoilla.

R42 nuuskan hinta Haaparannassa

Haaparannassa R42 lähtee noin 35 – 40 eurolla per torni. R42 nuuska hinta haaparanta on yhä yleisempi hakukohde ja valitettavasti se myös leviää pimeillä markkinoilla sen vuoksi.

R42 hinta pääkaupunkiseudulla

Puolestaan Etelä-Suomessa Helsingin seudulla torni maksaa noin 60 – 70 eurolla eli hinta pyörii samoissa Odensin kanssa. Luonnollisesti puhumme valitettavasti nuuskan laittomista ja pimeistä markkinoista.

R42 hinta laivalla

R42 hinta laivalla on noin 25 euroa nuuskatornia kohti. Hinta on siis selkeästi edukkaampi, mitä muissa paikoissa. Tämä on kuitenkin vuoden 2022 tietoa ja hinnat voivat vaihdella sekä muuttua.

R42 on puhuttu edullisena nuuskavaihtoehtona, sillä se on vahvaa. Lisäksi sen pH-arvo tekee siitä extraporaavan. Kyseessä on Suomessa laiton sekä myös erittäin koukuttava nuuskamerkki.                                     

R42 nuuska kokemuksia

R42 nuuska tunnetaan poraavan tunteensa ansiosta hyvin nuuskamarkkinoilla. Se on “supervahvojen’” nuuskien käyttäjien yksi edullisista vaihtoehdoista.

Alunperin niitä on saatu lähinnä niin sanotuista rajamyymälöistä, mutta nykyään se on levinnyt myös Suomen pimeille markkinoille jopa nuorten keskuuteen.

Kokemukset on koottu  kymmeniltä tämän nuuskan käyttäjiltä sekä eri nettiarvosteluista. Myös asiakaskokemukset on otettu huomioon niiden kohdalla, jotka ovat vaihtaneet R42 nuuskan nikotiinipusseihin.

R42 nuuskan haju 

R42 hajua kuvaillaan usein tupakkamaiseksi, tietysti riippuen myös nuuskan makuvaihtoehdoista. Yleisesti kuitenkin moni kuvailee ensituoksua tupakkamaiseksi sekä “kuivaksi”.

Itse mausteiden eli erilaisten makujen, kuten vaikka piparmintun tuoksut ovat hajussa melko mietoja. Maku nuuskiin laitetaan aina joko keinotekoisista tai luontaisista makeutusaineista; tai niiden yhdistelmästä.

Tupakka on ehdottomasti voimakkain asia, mikä hajusta jää ensimmäisenä kaikilla testaajilla mieleen. Haju on niin sanottuna raaka sekä jopa savuinen.

Ei se ihmekään, sillä puhumme juuri markkinoiden yhdestä nikotiinimäärältään vahvimmasta tupakkamerkistä. Ei siis kumma, jos tupakan haju on ykkösenä nenäkarvoissa kiinni.

R42 nuuskan tuntuma

R42 pusseja on kuvailtu kuiviksi. Tämä johtuu siitä, että tuntumasta ollaan haluttu saada entistäkin poraavampi limakalvoille. 

R42 nuuskat ovat siis kuivempia, mitä keskimääräinen nuuska ja verrattuna nikotiinipusseihin ovat asiakkaat kertoneet niiden olevan ensituntumaltaan erittäin kuivia.

Pussi kuitenkin kostuu varsin nopeasti ja pysyy hetken näppärästi paikoillaan. Lopulta se alkaa kuitenkin valumaan huulesta ikävällä tavalla jättäen ikävän tunteen suuhun. Tällöin tupakan maku leviää muuallekin suun limakalvoille.

Nikotiinin potku pusseissa on erittäin voimakas, eikä sitä todellakaan suositella ensikertalaisille.

Valitettavan usein jotkut kuitenkin erehtyvät maistamaan tätä pommia varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena, jolloin kokemuksien mukaan suuntana on ollut hyvällä lykyllä posliinipönttö sekä Norjan puhuminen kohti vetistä kuilua.

Valitettavasti tämä myrkkypussi sisältää niin paljon nikotiinia, että huonon olon lisäksi se aiheuttaa silti todella voimakasta riippuvuutta. Tuntumat näistä nuuskista ovat olleet ensikokeilijoilla siis todella epämiellyttäviä, mutta silti koukuttava.

R42 nuuskapussi

R42 nuuska on pussillinen paatuneen nuuskanharrastajan iloa, mutta aloittelevan surua. R42 nuuskan paino on suurimmassa osassa pusseista 0,77 grammaa. Pussi on pulleahko, joten se ei ole huomaamattomin, mutta melko huomaamaton.

Ei kuitenkaan voida taata, ettei työkaverit sitä huomaisi. Pussi pullottaa varsinkin pienempikokoisten huulien suupielessä, puhumattakaan kiekon avaamisen yhteydessä syntyvästä tupakanhajun leimahduksesta.

Harva R42 tarjoamista nuuskapusseista on valkoisia. Suurin osa pusseista on nuuskamaisen ruskeita, jonka vuoksi ne värjäävät valitettavasti hampaiden kiilteen mennessään. 

R42 nuuska – Usein kysytyt kysymykset

R42 nuuska sisältää tupakkaa, on todella vahvaa nikotiinipitoisuudeltaan sekä aiheuttaa paljon terveyshaittoja. Nikotiinipussit ovat vähempi paha sekä auttavat vieroittautumaan nuuskasta tai tupakasta. Yhä useampi vaihtaa nuuskan nikotiinipusseihin.

Terveysviranomaiset ympäri maailmaa eivät suosittele tupakkatuotteiden käyttöä. Paitsi, että R42 nuuskassa oleva tupakka on yhteydessä moniin erilaisiin pitkäaikaissairauksiin, on se yhteydessä lukuisiin syöpiin. Nuuskaa ei siis suositella käytettäväksi, eikä sitä voida luokitella turvalliseksi varsinkaan pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna.

Kyllä saa. Suomeen saa tilata laillisesti maksimissaan 4 mg nikotiinia sisältäviä nikotiininuuskia maksimissaan 3kk käyttöä vastaavan määrän. Saat nikotiininuuskat helposti, laillisesti ja turvallisesti osoitteesta Kiekkotorni.com

On hyvä tiedostaa, että R42 nuuskan myyminen Suomessa on tuomittava rikos. Valitettavasti musta pörssi kuitenkin loistaa ja nuuskaa on myyty pääkaupunkiseudulla noin 60 – 70 euroa tornilta.

Kyllä löytyy. Nikotiinipussien sisältö on yksinkertainen sekä sisältää vaikuttavan aineena ainoastaan puhtainta nikotiinia; nikotiinisuolaa. Makukirjo on todella laaja, joten korvaavia tuotteita R42 nuuskalle löytyy helposti.

R42 nuuska sisältää vettä, kaliumkarbonaattia, suolaa sekä luontaisia tai/ja keinotekoisia makeutusaineita sekä tupakkaa. Tupakka sisältää kuitenkin pitkän listan erilaisia ainesosia, joista ainakin kymmenen on tutkitusti syöpää aiheuttavia.

4.50
1 - 9
4.50
10 - 19
4.40
20 - 29
4.30
30+
4.20
4.50
1 - 9
4.50
10 - 19
4.40
20 - 29
4.30
30+
4.20
Lisää ostoskoriin
4.60
4.60
1 - 9
4.60
10 - 19
4.50
20 - 29
4.40
30+
4.30
4.60
1 - 9
4.60
10 - 19
4.50
20 - 29
4.40
30+
4.30
Lisää ostoskoriin
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
Lisää ostoskoriin
4.50
1 - 9
4.50
10 - 19
4.40
20 - 29
4.30
30+
4.20
4.50
1 - 9
4.50
10 - 19
4.40
20 - 29
4.30
30+
4.20
Lisää ostoskoriin
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
Lisää ostoskoriin
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
Lisää ostoskoriin
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
Lisää ostoskoriin
4.90
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
Lisää ostoskoriin
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
Lisää ostoskoriin
4.90
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
Lisää ostoskoriin
4.90
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
4.90
1 - 9
4.90
10 - 19
4.80
20 - 29
4.70
30+
4.60
Lisää ostoskoriin
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
5.90
1 - 9
5.90
10 - 19
5.80
20 - 29
5.70
30+
5.60
Lisää ostoskoriin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Käytämme evästeitä palvelumme parantamiseksi.