Knox nuuska
Knox on laadukas sekä edullinen nuuskamerkki. Sen takana on yhtiö nimeltään Skruf Snus AB ja sen ovat perustaneet Adam Gillberg sekä Jonas Engwall jo vuonna 2002.
Heidän missionaan on ollut edullisen arkinuuskan luominen ruotsalais nuuskaajille ja tässä he toden totta myös onnistuivat, sillä Knox nuuska oli jättimenestys jo markkinoille saapuessaan.
Maut nuuskissa olivat hivenen massasta poikkeavia, mikä loi kiinnostusta. Kiinnostus alkoi herätä myös kansainvälisellä tasolla, sillä kaksi vuotta ensimmäisen tuotteen markkinoille panon jälkeen Imperial Tobacco Group kiinnostui yhtiöstä.
Vuonna 2005 he myivät yhtiön tälle tupakkajätille. Nykyään Skruf on kasvanut yhdeksi pohjoismaiden suurimmaksi nuuskayhtiöksi. Knox-tuotteet tuotiin markkinoille 2006, sillä niillä haluttiin tarjota mahdollisuus laadukkaaseen nuuskaan entistä edullisemmalla hinnalla.
Kox nuuska tuntuma
Knox nuuskaperheeseen kuuluu useampi tuote, sillä makuja on erilaisia, joista valita. Jos olet kokeillut Knoxia aiemmin, saatat tunnnistaa sen ominaismaun. Myös valkoisissa Know stark white nuuskissa on eroa normaaliversioon verrattuna. Ruskea pussi nimittäin potkii heti, toisin kuin valkoinen.
Nikotiini potkii ehkä vahvan ja erityisen vahvan välissä, nikotiinia perus Knoxissa on 8 mg/g eli paljon vähemmän, kuin esimerkiksi Odenssissa, joka on todella vahvaa. Tupakan maku tulee voimakkaasti tämän nuuskan läpi.
Jos haluat säästää rahaa ja pidät perinteisestä makuprofiilista, maistuu tämä “perus nuuskalta”. Emme kuitenkaan todellakaan suosittele käyttämään nuuskaa, vaan vieroittautumaan siitä tavalla tai toisella.
Knox nuuska ominaisuudet tiivistettynä:
- Nikotiinia 8 mg/g
- “Perus nuuska”
- Ruskea pussi potkii, valkea ei niinkään
- Edullinen arkinuuska
- Karvas sivumaku
Knox portion nuuska
Knox portion nuuska eli “Knox original portion” on juurikin tätä perinteistä Knoxin nuuskaa ilman turhia erikoisuuksia. Se tarjoaa klassisen ja perinteisen nuuskaelämyksen, jossa esiintyy tupakan ja bergamotin makuja. Kostutetut pinnat tekevät sitä melko kuivan ja poraavan ja nikotiinia se sisältää 8 mg/g. Nikotiinia on siis “perus” nuuskan verran verrattuna esimerkiksi R42 nuuskan nikotiinipitoisuuksiin.
Knox stark white nuuska
Knox stark white nuuska on ok nuuska arkikäyttöön sitruksisella vivahteellaan. Se on kuin Knoxin Original, mutta vahvempi. Tämä nuuska ei ole pahinta myrkkyä verrattuna vaikka Odenssiin, mutta tupakkaa ja nikotiinia siitä löytyy silti syövyttäen ikenet tehokkaasti. Ei valuta kovin nopeasti, sillä on kuivahko. Nikotiinipitoisuus 12 mg/g.
Knox red white nuuska
Knox red white nuuska on Knoxin valkoisella nuuskapussilla varustettu kiekko. 8 mg/g nikotiinia sisältävät pussit ovat peruskokoisia ja alkavat valuttaa jossain kohta enemmänkin. Eivät potki samalla tavalla, kuin ruskeat pussit, mutta nikotiinin kyllä tuntee. Mauksi voisi kuvailla keinotekoisen mansikan ja vadelman voimakkaalla tupakan maulla höystettynä.
Knox nuuska hinta
Knox nuuskan hinta on noin 4 euroa per kiekko eli noin 40 euroa per torni. Nuuska on edullista peruskamaa ja moni käyttää sitä arkinuuskana. Jotkut tosin pitävät sitä liian karvaana, mutta hintaansa nähden hyvänä.
Käyttäjäkokemusten mukaan Knox säilyy hyvänä hetken aikaa purkin avaamisesta, mutta kauan avattuna ollut kiekko ei tee nuuskalle hyvää, sillä kitkeryys maussa lisääntyy.
Knox nuuskaa Suomesta?
Knox nuuskan ostaminen, myyminen tai edes välittäminen on Suomessa täysin laitonta. Jos otat kaverin tarjoaman Knox nuuskan illanistujaisissa, on tämäkin laitonta toimintaa.
Tämän vuoksi nikotiininuuskasta on tullut suosittua, sillä sen tilaaminen, ostaminen tai vaikka eteenpäin myyminen on täysin laillista. Se on nimittäin nikotiinikorvaushoitotuote, eikä tupakkaa sisältävä syöpäkääryle.
Voit tilata maksimissaan 4 mg nikotiinia sisältäviä nikotiinipusseja jopa 100 kiekkoa kerrallaan, eivätkä tuotteet jää edes Tulliin. Niistä on myös paljon muita hyötyjä, sillä kukapa esimerkiksi haluaisi ruskean töhnän valuvan pitkin purukalustoa tai hengityksen haisevan pahalle tupakkanuuskalle.
Nämä nikotiinipussit sopivat Knox nuuskan ystäville
Knox nuuskalle on olemassa korvaavia tuotteita, joiden avulla nuuskan aiheuttamat haitat on saatu loppumaan. Myös suuren nikotiinikoukun saa selätettyä terveellisemmällä ja kivemmalla tavalla.
Netistä nikotiinipussit saa tilata laillisesti, jonka vuoksi nikotiinipussit ovat oiva tapa korvata kitkerän karvas Knox nuuska -tuoteperhe. Myös nikotiiniton nuuska on yhä suositumpaa ja moni vaihtaa nikotiinipussien jälkeen nikotiinittomiin pusseihin, jonka jälkeen lopettavat ikävän tavan kokonaan.
FUMI – Slim Salty Lemon
FUMI – Slim Salty Lemon potkii samantyyppisesti, kuin Knoxin Original nuuska. Sen sisältämä suola luo tuttua porauksen tunnetta ja vaikka nikotiinia on vain 4 mg/g, on tuntuma huikea. Lisäksi pussi ei valuta ja mikä parasta: hengitys ei todellakaan haise, vaan sitruunan tuoksu saa aikaan kurkkupastellimaisen hengityksen.
Candys – Strawberry Vanilla Candy
Knoxin red white nuuskalle löytyy nikotiinipussien joukosta oiva korvaaja. Candys – Strawberry Vanilla Candy on aivan mahtava nikotiinipussi, jonka maku on kuin hyppäisi karkkikaupan uumeniin suu ammollaan. Se poraa juuri mukavasti 4 milligramman nikotiinipitoisuudellaan ja pussejakin on kiekossa jopa 24 kappaletta. Saat takuulla samanlaisen, mutta paremman tunteen, kuin Knoxin vastaavassa!
KILLA Flash – Cold Mint
Killa -sarja on tuttu nikotiinipussien markkinoilla ja kiekot sisältävät ehkä markkinoiden eniten eli 30 pussia kiekkoa kohti. Pussit ovat erittäin laadukkaita, eivätkä valuta. Maku maistuu pitkään ja pussit tuntuvat pehmeiltä. Lisäksi KILLA Flash – Cold Mint sisältää mintun viileää makua, joka luo samaa efektiä, kuin Knoxin nuuskat.
5.00€4.60€GRANT – Ice Cool 35mg
5.00€4.60€5.00€4.60€Zeronito Enbär – Nikotiiniton
4.30€2.58€KURWA – Fresh Cola Vanilla Cherry 4mg
4.30€2.58€4.30€2.58€Zeronito Stark – Nikotiiniton
DOPE CRAZY STRONG – Lime Smash 28mg
SNATCH – Frozen 16mg
4.30€2.58€FATALITY – Brutal Energy 4mg
4.30€2.58€4.30€2.58€Zeronito Espresso – Nikotiiniton
Zeronito Lakrits – Nikotiiniton
PABLO EXCLUSIVE – Grape Ice 50mg
NOIS – Extreme 50mg
5.90€4.90€KILLA – Watermelon 16mg
5.90€4.90€5.90€4.90€